Mun Studio

Musiikkialan koulutusta naisille

Oletko kyllästynyt kurkkimaan olkapään yli? MUN STUDIO- kursseilla homma otetaan omiin käsiin. Kurssit ovat pääasiassa viikonloppukursseja. Opetuspaikkana legendaarinen Finnvox-studio (F-studio).

Kurssitarjonnassa äänityksen alkeita (GarageBand, Logic, Pro Tools), demon tekoa, sävellystä ja sanoittamista, tuottamista, musiikkibisnestä. Kursseille voivat osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet naiset, niin aloittelijat kuin jo pitkään musiikin kentällä työskennelleet.

Taustaa:

Homma lähti liikkelle siitä kun kauhistuin Teoston luvuista: 91% Teoston tilityksistä maksetaan miehille ja vain 9% naisille! Naiset kuitenkin tekevät valtavasti hienoa musiikkia. Missä vika?

Muexin järjestämässä Musiikkiviennin Naistenklinikka-tapaamisessa (syksyllä 2010) nousi vahvasti esille se, että naisilta puuttuu teknistä osaamista viedä biisejään eteenpän (= ei osata tehdä kunnon demoja, ollaan poikaystävien tai miespuolisten kavereiden hyväntahtoisuuden varassa äänitysasioissa). Tämä puute kirjattiin myös tapahtuman raporttiin joka luovutettiin presidentille sekä kulttuuriministerille.

Mun Studio -kurssit syntyivät siis paikkaamaan tätä valtavaa epäkohtaa. Tavoitteena on lisätä naisten ammattitaitoa ja antaa valmiuksia itsenäiseen pitkäntähtäimen taiteelliseen työhön teknisiä apuvälineitä käyttäen.

Lehtiartikkeleita:

Naiset hakivat tiukempaa tuntumaa studiotekniikkaan Mun Studio-kurssilta (Teoston asiakaslehti 4/2011)

Laulaja usuttaa siskoja tuottajiksi (Helsingin Sanomat 8.5.2011)

Lisää naisia studioihin (Selvis 2/2011)


Share